Tässä muutama hyvä poiminto:
Tuonnin hillitsemiseksi päättäjät katsoivat, että autolle voidaan määrätä niiden ylellisyysluonteen vuoksi tilapäinen yhden vuoden kestävä vero.
Vuonna 1998 Suomi sai huomautuksen EU:n komissiolta ja käytettyjen autojen verotusta muokattiin hieman.Lisäksi on hyvä muistaa, että maksamme täyttä autoveroa auton varusteista, kuten ilmastointi, ESP, katalysaattori ja ABS, joista kaksi viimeistä ovat lakisääteisiä uusissa autoissa.
2002 EY-tuomioistuin antoi päätöksen Suomen autoverolain syrjivyydestä ja tulli siirtyi verottamaan käytettyjä autoja niiden markkina-arvoon perustuen.
Lisäksi autoverosta peritään vanhan tavan mukaan 22% arvonlisäveroa -siis veroa verosta.
Suomi rikkoo EU:n vapaan tavaran ja työvoiman liikkuvuutta asettamalla tuontiveron EU:n sisältä tuodulle autolle.
Suomessa on Euroopan vanhin autokanta. Hip hei, autojen turvatekniikkan ja ekologisuuden puute :(
0 kommenttia:
Lähetä kommentti